Itärajan takana

Poikettiin tossa viikonloppuna Venäjän puolella, kuten jo ennalta kerroinkin. Ennalta ei kyllä kukaan osannut kertoa, minkälaisia kommelluksia pieni reissu toisi mukanaan. Kohokohdat ajattelinkin jakaa täällä.

Matkaan lähdettiin siis aikaisin lauantaiaamuna Helsingistä suuntana Svetogorskin tulli.

Tässä vielä Helsingissä Katajanokalla pe-la yönä

Mä en ole lainkaan negatiivisesti itänaapureihin suhtautuvaa tyyppiä. Laskeskelin matkalla passistani, että olen tässä ylittänyt itärajan seitsemän kertaa aikasemminkin. Tunnen ihania ihmisiä Pietarista ja täytyy sanoa, että ne perheet, joissa olen Pietarissa vieraillut on ehdottomasti top viidessä mun tuntemista mm. vieraanvaraisuudessa ja välittämisessä. Myönnettävä kuitenkin on (ja sen ne mun paikalliset ystävätkin myöntää), että ei tuolla idässä kaikkia asioita ihan helpoksi oo tehty.

Mun aikaisemmilla reissuillani, ei ole koskaan tarvinnut kauan tullissa homehtua. Tällä kertaa mennessä tullivirkailijat saivat kuitenkin päähänsä, että meidän bussiporukka on se verran hankalaa sorttia, että käskyttivät meidät jonoon aakkosjärjestyksessä. Sitten vielä, kun nuo keski-ikäiset rouvat ovat tunnetusti niiiin äänekkäitä, niin arvon virkailijat katsoivat parhaaksi huomauttaa, että ryhmämme pitäisi olla hiljaa jonossa seisoessaan.  Siinä sit naureskelin partaani outoja järjestelyjä, mutta enpä arvannut, että lisää olisi tulossa.

Matkalla bongailtiin Suomelle historiallisia muistomerkkejä

La-su yön hotellihuone ja näkymät meidän ikkunasta. Huomaa panda-päiväpeitto!

Viipurin majapaikkamme osoittautui yhtä yllätykselliseksi kuin tullikin. Etukäteen varattujen huoneiden suhteen tulikin ongelmia, kun vastaanotossa ilmoitettiin ettei samaan parisängylliseen huoneeseen saanut sijoittaa kahta miestä tai kahta naista - ei edes äitiä ja tytärtä. Siinä menikin sitten melkein tunti, että saatiin koko ryhmälle huoneet kun respassa rupesivat järjestelemään asioita uusiksi. Onneksi oltiin Kultsin kanssa pariskuntana huoneensaajien alkupäässä ja ehdittiin siinä sitten siistiytyä iltaa varten, kun osa porukasta vasta odotteli huoneitaan. Tätä omituisuutta lukuunottamatta oli hotellimme, Atlantika, ihan siisti, kohtuuhintainen ja aivan keskellä kaupunkia.

 

Seuraava omituisuus tapahtui illallisravintolassamme, johon oli ryhmällä tietty pöytävaraus ja menukin valmiina ilmoitettuna. Paikalle päästyämme saimme kuulla, että alkusalaatit oli jo katettu pöytään ja kunkin tulisi sijoittua pöytiin ruokakohtaisesti - pihvinsyöjät, kalansyöjät ja possunsyöjät omiin pöytiinsä. Siinä sitten naureskeltiin, kun pariskunnat, joista toinen oli etukäteen varannut pihviä sisältävän menun ja toinen kalamenun, istuivat nyt ravintolan eri puolilla. Kävihän tämäkin tutustumisleikistä.

Toinen ravintolan omituisuus tuli esiin, kun ihmiset alkoivat kysellä ruokaviinien perään. Tarjoilijat kertoivat, että on kiellettyä tarjoilla lauantaisin alkoholia. Phah! Vai sillä lailla. Raflan terassilla istui parhaillaan paikallisia oluella ja osa meidänkin porukastamme oli aloitellut tuopin ääressä terdellä. Tarjoilijat yrittivät pitää tiukasti linjastaan kiinni, mutta kun seurueemme vanhemmat miehet alkoivat äristä alkoi tarjoilijatyttöjä juosta ympäriinsä ja lopulta joltain pomolta kipitettiin hakemaan lupaa juomien tarjoiluun ja viinipullot löysivät kuin löysivätkin tiensä pöydille. Siinä kyllä tarjoilijatytöt saivat sellaista kiukkua päälleen, että itseltäni olisi itku voinut päästä.

Muutenkin tarjoilu tökki ja pahasti. Tai ei siis tökkinyt lainkaan vaan sujui kuin rasvattu. Lautasten vaihtuminen nenän alla oli niin nopeaa, että tuskin huomasi laskeneensa haarukan kädestää kun lautanen napattiin pois ja uusi tuotiin tilalle. Tämähän johti siihen, että itse söin jo jälkiruokaa kun pöydän toisella puolella oltiin vasta aloittelemassa pääruokaa. Pöytäseurassamme pohdimmekin, johtuiko valtava kiire kiireestä saada meidän ryhmämme ulos ravintolasta ja uudet (paikalliset) asiakkaat sisään. Ihmisiä viivyttävän viinin tarjoilukieltokin tuki tätä ajatusta. Koskaan tämä asia ei meille selvinne, mutta varmaa on, että vaikka ravintola oli varattu ryhmällemme klo 20-23 väliseksi ajaksi oli jälkiruuat syöty jo 21.30. No, mua se ei haitannut, sillä pitkän päivän väsyttäminä käveltiin Kultsin kanssa raflasta suoraan hotelliin ja painuttiin nukkumaan.

Seuraavana päivänä ulos kirjautuessa huomattiin, että respa oli tehnyt hieman hutiloivaa työtä majoittumistodistustemme kanssa ja Kultsin passin väliin oli eksynyt seurueemme veteraanin, 1919 syntyneen herran todistus. Siinä sitten selviteltiin tovi jos toinenkin, kunnes Kultsi sai passiaan vastaavat tiedot majoittumistodistukseen.

Muuten päivä kierreltiinkin sitten kaksin tutustumassa kaupunkiin ja seuraava outous tapahtuikin vasta tullissa.

 

Nuijamaan tullissa oltiin siinä hiukan ennen neljää iltapäivällä - ja niin oli ukkonenkin. Kun porukka oli saatu passintarkastuksista läpi kävi ilmi, että tietokoneyhteydet ovat rikki, eikä bussiamme voida päästää läpi ennen kuin ne taas toimivat. Siellä sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Vettä tuli kuin Esterin p******stä ja salamoi jatkuvalla syötöllä. Ei kenenkään maalla, ilman Venäjän viisumia, mutta ilman lupaa siirtyä Suomen puolelle. 

Odottelua kesti yli neljä tuntia, kunnes paikalle saatiin vihdoin joku komeahattuinen armeijan mies ja vihdoin asioita ruvettiin hoitamaan - manuaalisesti, ilman koneita. Bussiinkin meidät päästettiin kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla passeja bussin ovella tarkistanut virkailija sekosi laskuissa ja passitti kaikki uudestaan ulos ja homma aloitettiin alusta. Ei voinut muuta kuin nauraa, vaikka vanhemmat rouvat hyssyttelivätkin, ettei tällaisessa tilanteessa sopinut nauraa. 

Liikkeelle päästyämme ehdittiin nielaista ennen kuin tipahti, kun Suomen tullissakin sitten meni melkein tunti, vaikka edessä ei ollut ainuttakaan autoa. Mikä lie niitäkin siellä hidastanut.

Näistä mä tykkään!

Meni sitten hiukan myöhempään, eikä Helsingistä enää liikkunut mikään julkinen kulkuväline kotikuntaa kohti kun puoli yhdeltä yöllä päästiin vihdoin takaisin Kiasman eteen. No, sain aamun työt peruttua ja yhden yön lisää Helsingissä Kajanokalla Kultsin kainalossa. 

Sellaista.

Seuraavat tarinat sitten Suomen puolelta.

Kiskis