tiistai 23. elokuuta 2011

toisenlaista

Tänään oli erilainen päivä - verrattuna kaikkiin arkipäiviin yli seitsemän viikon ajalta. Tänään en herännyt ennen kukonlaulua tepsutellakseni bussipysäkille maha tyhjänä kun ei ehtinyt hotkia aamupalaa ja nukkuakseni tunnin työmatkan pääretkottaen, vaan heräsin  seiskalta, söin paahtoleipää nettiä selaillen ja ajoin päivän projektipaikalle 10 min skootterilla. Voi ollapa työpaikka aina noin lähellä. Vaikka en mä valita, pidän kovasti myös nykyisestä tilanteesta - matkoineen kaikkineen.

Tänään en  tavannut yhtään potilasta, vain lapsia ja opettajia. Pikkuisen hassua, kun opettajat, jotka opettivat mua yli 10 vuotta sitten muistavat vielä nimen ja yhdistävät oikeaan luokkaan ja luokkakavereihin.

Tänään en ohjannut yhtään käsijumppaa, aamupesua tai pukeutumista enkä valmistanut yhtään lastaa, vaan ohjeistin, mittasin ja kirjasin. Tänään en mennyt töihin, vaan suoritin opnt:n takia mittauksia - otantaa. Viime viikolla loppui täyspäiväinen kesäsijaisuuteni ja tällä viikolla alkoi osa-aikainen sijaisuus ja opparin aineistonkeruu. 
kuulemma vanhan ihmisen kukkia - no, vanhoilla ihmisillä voi olla hyvä maku kukkien suhteen

Tänään en lösähtänyt sohvalle koko illaksi, vaan poljin lähisalille ja ostin kymppikortin. Menin myös kokeilemaan salin Zumbaa, mutta edelleenkään en löytänyt paikkaa, jossa zumba ei olisi tylsää. Mä kaipaan koreografiaa ja kunnon sheikkausta. Miksi ihanan keinuva bachatakin oli pilattu hyppelypomppeluliikkeillä ja tasaisilla askelilla? Ens kerralla menen  kyllä pumppiin niin ei tule pettymyksiä.

No, huomenna on taas sellainen tuttu päivä. Työpäivä.

Kiskis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti