Kaksoiselämä tauolle

Eilinen porkkanakakkupostaus liittyy aika vahvasti tähän samaan aiheeseen.  Eilen oli nimittäin viimeinen päiväni töissä. Ainakin hetkeksi.

Aloitin työt heinäkuun alussa. Mut oli palkattu kesälomasijaiseksi kuudeksi viikoksi, mutta tuona aikana työpaikalla koettiin yllätyksiä, ja mun onnekseni mua pyydettiin jatkamaan työssäni. Tykkäsin hirmuisesti tehdä oman alan hommia ja vielä niin kivassa työporukassa.  Kuitenkin, kun koulun kurssit alkoivat ja opparikin vaati taas enemmän panostusta, en pystynyt tekemään täyttä päivää ja mulle tehtiin osa-aikainen soppari. Syyskuun loppuun asti. 

Osan viikosta olen matkustanut sen 50 km joka päivä töihin ja kotiin ja osan viikosta olen viettänyt Helsingissä päivät koulussa ja yöt luokkakaverin sohvalla. Matkustaminen ei ole niinkään ollut tässä se raskain homma, vaan osa-aikaisuus kummassakin. En ole voinut hoitaa töitäni 100% kun olen ollut osan viikosta koulussa, enkä myöskään ole voinut hoitaa koulujuttuja 100% kun olen ollut osan koulutehtäviin varatusta ajasta töissä. (Ja kuinka työelämään siirtymistä edesauttavaa onkaan, että opiskelujen viimeisellä lukukaudella on vielä 3 ryhmätyötä opparin lisäksi? No ei kauheen)

Oikeestaan on tuntunut, että eläin jonkinlaista kaksoiselämää. Helsingissä päällä on täysi pääkaupungin opiskelijan rooli luennoilla ja kirjastossa istuessa, mutta aina linja-autopysäkiltä kotiin kävellessä rooli onkin vaihtunut pikkukaupungissa asuvaan naiseen, joka käy päiväduunissa ja hoitaa kotia, kuntoa ja ihmissuhteita minkä ehtii. Töissä rooli on ollut ihan täysin oman alan hommissa ja siellä kyllä on kahdeksaksi tunniksi unohtunut kaikki muu.

Kaksoiselämään tuli kuitenkin nyt tauko. Töissä olis vielä muakin kaipailtu, mut jouduin sanoo lokakuulle ein, kun oppari täytyy oikeasti saada tehtyä ja lokakuussa on muutenkin lähitunteja ja tehtäviä enemmän kuin muuten. Katsotaan sitten marraskuussa, jos mua vielä kaipailevat niin sitten voin taas palata kaksoiselämääni ja vaikka siitä sitten siirtyä täyteen elämään valmistuneena ja työssäkäyvänä, 

Yhtä pikkuista ja turhaa asiaa on työssä käydessä ollut ikävä. Kynsilakkaa. Sitä kun ei voi mun ammatissa käyttää. Päätin, että nyt lokakuun nautin tästä vapaudesta ja lakkailen kynsiäni oikeen ahkeraan. Taidanpa käydä ostamassa jonkun oikeen syksyisen lakankin. 

Aloitin lakkailun jo tänäaamuna, vaikka tod.näk. en koko päivänä muuta teekkään kuin hengailen kollareissa ja siivoilen kotia, niin kyllä nyt silti voi punakynnet laittaa. Pitkästä aikaa.