Kun nyt koruista ja lahjoista päästiin puhumaan niin jatketaan samalla linjalla.
Tämäkin aihe kuuluisi oikeastaan viime vuoteen, mutta muistui mieleeni vasta nyt. Pidin nimittäin niukasti ennen uutta vuotta pienet valmistujaiskahvitukset läheisimmille sukulaisilleni. Ennen kuin pääsen itse aiheeseen täytyy todeta, että kahvitusten järjestäminen omassa kodissa, omille sukulaisille on kyllä jonkin sortin merkkipaalu matkalla aikuisuuteen. En tajunnut sitä etukäteen, mutta oikeasti jännitin kemuja niin kovasti, että arki-iltana vain muutaman tunnin kestäneiden juhlien jälkeen iski totaalisen tyhjä olo enkä muistanut oikein mitään kuluneista tunneista. Kuinka jännittäviä ne tädit, sedät ja serkut voikaan olla?
Alkuunhan en edes ollut ajatellut järjestää mitään sukulaiskahveja, mutta kun isä niiden perään kyseli totesin, että olisi kiva saada väki katselemaan meidän uutta (remppa)kotia ja vähän maistelemaan jotain leipomaani piirakkaakin. Lisäksi samalla hoitui eräs samalle porukalle tarkoitettu tiedotustilaisuus ja "jälkikihlajaiset" aika sulavasti. No, piirakat upposi ja Kultsi auttoi ihanasti kahvituspuolessa niin mä sain oikeasti harjoitella emännöimään seurustella vieraiden kanssa. Kaikki meni siis ilmeisesti ihan ok, vaikka jälkeenpäin kaipasinkin vähintään tunnin reflektiokeskustelua tai psykoterapiaa.
No, siihen aiheeseen. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että kahvivieraat toisivat lahjojakin. Eihän tää ammatti nyt niin iso juttu ole kuin vaikka ylioppilaslakki? Vai oisko sittenkin? Olin nimittäin hyvin hyvin liikuttunut useimmista lahjoista. Juuri mun näköisiä juttuja, rakkaudella mietittyjä ja mut tuntien valittuja asioita. Muista lahjoista myöhemmin, mutta nyt niistä koruisista asioista.
Anoppi (ja appiukko) -to-be oli hankkineet mulle Kalevalakorun, johon ihastuin oikopäätä. Läheskään kaikki Kalevalat ei miellytä mun silmää, mutta tässä Ainoassa on sitä jotain. Kantaisin korua kaulassani tällä hetkellä varmaan päivittäin, jos ei töissä olisi vaarana että joku repii sen rikki.
Vielä enemmän merkitystä koru sai, kun pari viikkoa juhlien jälkeen eksyin lukemaan mukana tulleen lapun, jossa selitettiin Ainoan merkityksestä: "Yksinkertainen ja tyylikäs Ainoa-korusarja viestii nimensä mukaisesti ainutlaatuisuutta ja uniikkiutta kantajassaan. Ainoa on persoonallisen, määrätietoisen ja modernin naisen koru. Hopeaan istutetut kirkkaat vuorikiteet tuovat vahvaan, rohkeaan koruun ripauksen herkkyyttä ja haurautta. ...".
En tiedä onko Kultsin äiti ollut tietoinen korun merkityksestä sitä ostaessaan, mutta uskottelen itselleni mielelläni, että tuleva anoppini näkee minut sellaisena naisena jolle juuri kyseinen koru sopii.
Toinen ihana lahjayllätys on anopin anopilta. Sain sen hieman salamyhkäisesti "selitän siitä joskus enemmän"-lupauksen kera. Odottelen innolla sitä selitystä, sillä oikeastaan minulla ei ole hajuakaan mikä rasian alkuperäinen käyttötarkoitus on ja kuka sen on omistanut. Siitä olen varma, että rasia on vanha, kaunis ja se pitää sisällään mielenkiintoisia tarinoita ja kantaa suurta tunnearvoa - ainakin minulle nyt. Minun luonani se on saanut tehtävän korurasiana - niille kaikkein rakkaimmille koruilleni.
Kiitos siis <3
Kiskis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti