sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sohvalle

Viime viikonloppuna innostuin kangaskaupassa ontelokuteiden lisäksi myös pienestä palasta kangasta tilkkukorissa. Kankaassa oli kaikki meidän olkkarin värit kivassa kuviossa ja se oli pakko saada

Niin kauan kun mulla on ollut ompelukone (rippijuhlista saakka) olen ostellut kankaanpaloja hetken mielijohteesta milloin mistäkin tilkkukorista tai kirpparilta aikomuksenani myöhemmin ommella ihanista kangaslöydöistäni jotain ihanaa. No, kangaskätkö mulla on aikamoinen, mutta harvemmin niistä kankaista on mitään tullut tehtyä. Syy löytyy sekä viha-rakkaus-suhteestani ompelukoneeseeni (aina se ökköttelee mun kanssa) ja siitä, että yleensä ompelukonetta on säilytetty omassa pahvilaatikossaan jossain vaatekaapin perällä ja se on ollut niiiiiiin vaivalloista kaivaa sieltä ulos.

Tällä kertaa kuitenkin kävi toisin:
Kangas hurmasi mut siis täysin ja raaskin käyttää sen 30 senttiä sen ostamiseen. Suunnitelmissa oli tehdä siitä sellanen pikkusen isompi sohvatyyny. Poikkeuksellistahan tässä oli nyt se, että kerrankin tartuin toimeen heti kotiin päästyäni ja jo illalla meidän sohvaa koristi uusi tyynyläinen. Olosuhteet ompelulle olivat selvästi suotuisammat kuin aiemmin, sillä uuteen kotiin muutettuamme jäi yksi huone sellaiseksi "turhaksi" huoneeksi ja sinne päätyivät sitten myös vanha pieni tietokonepöytä, toimistotuoli ja ompelukone. Mullahan on siis ollut ihan oikea ompeluhuone täällä jo kesäkuusta mutta vasta nyt se pääsi oikeasti kokeiluun.

Ei se silti ihan mutkatonta ollut, sillä pitkästä tauosta huolimatta ompelukoneeni ei ollut unohtanut ökköttelytaitojaan. Mulle taas tuntuu käyvän ompelukoneen kanssa kuin äideille synnytyksessä - aivot pyyhkii ponnistelujen kauhut ja kivut pois muistista, jotta vielä myöhemminkin luulee voivansa ryhtyä samaan hommaan kevyin mielin. Ompele - pura - ompele - pura - pura - ompele.

No ponnisteluista huolimatta olen näin jälkeen päin älyttömän tyytyväinen - tähänkin. Hintaahan tälle tuli se 30 senttiä minkä kangas kustansi. Sivuaukon isot napit ja sisätyyny löytyivät jo ennestään varastoistani.

Nyt vain odottelemaan että alakerta valmistuu niin voin sinnekkin ruveta etsimään verho- ja tyynykankaita. Jei!

Mukavaa viikon alkua!
Kiskis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti